Uusi kovalevy

Vaihdoin 12″ PowerBookiin (2005, al) uuden kovalevyn, 100GB Hitachi Travelstar E7K100 7200 rpm 8MB välimuistilla. Testit osoittavat että koneen mukana tullut 5400 rpm 80GB platta oli 10% – 20% hitaampi hieman riippuen sovelluksesta. Nopeuden lisäyksen huomaa mm. ohjelmien käynnistyksessä, bootissa, isompien tiedostojen latauksessa/tallennuksessa ja yleisessä systeemin vasteajan nopeutumisessa.

Harmikseni PowerBook on rakennettu niin että kovalevyn vaihto edellyttää masiinan purkamista aivan alkutekijöihinsä, ja samalla myös takuu raukeaa. Tämän johdosta levyn vaihto piti suorittaa valtuutetussa huoltoliikkeessä, tässä tapauksessa kulman takaa löytyvässä Officeline AppleCenterissä. Ainakin Ruoholahden kadun pisteestä olen aina saanut erinomaista palvelua ja nytkin heput ottivat homman saman tien tehtäväksi vaikka huollossa jonoa olisi ollutkin. Kyseessä on kuitenkin ensisijainen työ- (ja koti-) kone ja esimerkiksi niin ikään Ruoholahdenkadulla sijaitsevan Mac Huoltoa en voinut edes harkita kun kuulin että huoltoon on parin päivän jono, jonka ajaksi kone pitää todella viedä huoltoon odottamaan työn alle pääsyä. Eivät voi ottaa työtä jonoon niin että soittaisivat vaikka edellisenä päivänä niin toisin koneen suoraan tehtäväksi. Käsittämätöntä ajattelemattomuutta.

Tein hankinnan liki pelkästään Verkkokauppa.com:n valikoimasta tutkaillen hieman porukan raportteja sopivista levyistä. Ilokseni huomasin myös että levyn valinta osui suhteellisen hyvin oikeaan. Juuri julkaistussa Storagereview:n läppäri-levyjen testissä E7K100 vei voiton.

Vanhalta levyltä datan siirto onnistui helposti. Saatuani uuden levyn, kytkin sen koneeseen ulkoisessa 2,5″ -levyille tarkoitetulla ulkoisella kovalevykeissillä USB 2:lla. Carbon Copy Cloner siirtää koko järjestelmälevyn boottaavaksi toiselle levylle. OS X on kyllä hyvä, homma hoituu ilman dossiin boottamisia sun muita. Harmikseni konetta ei voi bootata USB-levyltä (OS X ilmeisesti alustaa USB-väylät jossain vaiheessa käynnistystä), enkä päässyt testaamaan uuden levyn toimintaa. Onneksi olin taitava ja kaikki toimi kuin unelma, uusi levy boottasi kauniisti koneessa.

Kohta se vissiin joutuu kuitenkin vaihtamaan uuteen Intel-pohjaiseen PowerBookiin, joiden julkaisuennuste-haarukka on käsittääkseni tammikuu-heinäkuu 2006. Näissä voisi sitten kyllä olla 7200 rpm levyt vakiona, kiitos!

3 vastausta artikkeliin “Uusi kovalevy”

  1. Se ruoholahdenkatulainen Mac Huolto on muuten aivan viimeinen paikka minne oman koneeni suostun jättämään. Mulla oli näetsen uudessa iBookissa ~vuosi sitten vikaa vikaa vikaa, jonka sai OS X:n asennuslevyn avulla yksinkertaisesti toistettua.

    No.

    Kun kerran Applen tukiluurista käskivät koneen lähettää tuonne Mac Huoltoon, niin tein ja pistin mukaan vielä tarkan selostuksen (ja sen asennuslevyn) vian (totaalijumi) toistamisesta.

    Viikon se kone siellä lilli ja tuli takaisin saattein ”ei löytynyt vikaa diagnostiikkaohjelmalla”. Vika kuitenkin tuli esiin edelleen samalla keinolla kuin lähetettäessä. Puhelimessa sitten vastuuta väistellen kertoivat, ettei kukaan ollut ohjeeni mukaista vikatilanteen toistamista edes kokeillut.

    Apple vaihtoi koneen uuteen vasta kun uhkasin kaupan purulla. Sitä ennen ehdottivat uutta Mac Huolto -kierrosta.

  2. Levyn vaihto Officelinessa maksoi muistaakseni hieman alta satasen. Vaihdoin kuukausi sitten iBook G4:een levyn itse ja kyllä siinä hommaa on (tsekkaa yksityiskohtaiset ohjeet: http://www.pbfixit.com/Guide/). Ja mikä tärkeintä, Officelinen tekemänä takuu säilyy.

    Homma hoitui reilussa tunnissa. Ensiluokkaista palvelua.

    -mlk

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *